Kehitysympäristön asennus

Kehitysympäristönä Mobiilituotekehitys-kurssilla käytetään  Eclipse:ä ja Cordovaa

Asennus

Ensiksi päivitin paketit ja järjestelmän, jonka jälkeen asensin eclipsen.

sudo pacman -Syu && sudo pacman -S eclipse

Tämän jälkeen käynnistin Eclipsen ja valitsin “Help”-valikon alta “Install new software”. Täytin “Work with”-kohtaan url-osoitteen mistä Android-lisäosan saa ladattua. Painoin “add” ja lisäsin osuvan nimen lisäosalle.

newSoftware

Painoin tämän jälkeen pari kertaa “Next”-kohtaa ja lopuksi varmistettiin vielä haluanko jatkaa asennusta, koska kaikkia asennustiedostoja ei voi todentaa. Hyväksyin tämän tällä kertaa, jotta pystyn tehtäviä tekemään. Tämän jälkeen joudun käynnistämään Eclipsen uudestaan uusien asennuksien voimaan tulemiseksi.

InstallAndroid2.2

Uudelleenkäynnistämisen jälkeen valitsin oikein työtilan kurssille ja sain kaksi uutta ikkunaa. Päällimmäisestä klikkasin “Close”, jotta pääsisin asennusta tekemään. Päällimmäisessä ikkunassa kun ilmoitettiin vain, ettei löydetty työkaluja sisältävää kansiota löydetty. Valitsin asennukseksi Android 2.2, jotta ohjelmani toimisivat mahdollisimman monella puhelimella ja tabloidilla. Tämän jälkeen kysyttiin haluanko jakaa tietojani Googlelle, johon vastasin kieltävästi.

Uuden Android projektin teko

Valitsin File -> New -> Android Application Project. Projektin nimen laittamisen jälkeen jouduin vaihtamaan teema vaihtoehdon tyhjäksi, jotta pääsin tekemään ensimmäistä ohjelmaa, “Hei maailma”. Klikkasin seuraavaa siihen asti, että pyydettiin asentamaan Android kirjasto. Hyväksyin tämän valitsemalla “Install/Upgrade”, ja hyväksyin myös käyttöehdot.

Tämän jälkeen ilmestyi kuva, joka kuvaa puhelimen näyttöä. Näytössä lukee automaattisesti “Hello World”. Avasin MainActivity.java -tiedoston projektin src-kansiosta, ja huomasin ettei valmis koodi käänny kokonaan, koska tiedostonkuvakkeen edessä on punainen rasti. Syynä oli ettei “R” -kirjainta metodeissa tunnettu. Valitsin “Window” -> Android SDK Manager:n ja klikkasin esiin tulevasta ikkunasta “tools”-paketin ja “Android 2.2” asennettavaksi, jotta tämä ongelma poistuisi. Tämän jälkeen virheilmoitus katosi ja pääsin ajamaan koodin klikkaamalla projektin juurta hiiren oikealla ja valitsemalla “Run as” “Android application”. Tämän jälkeen tuli ilmoitus, ettei minulla ole vielä laitetta. Valitsin “Yes”, jotta pääsin tekemään uuden virtuaalipuhelimen. Lauch a new virtual –> Manager –> New –> AVD name: phone –> Device: Nexus 7 –> Target:  Android 2.2 –> OK. Tämän jälkeen Eclipsen komentopäätteeseen tuli virheilmoitus:

[2013-09-03 21:55:34 – Details] Launching a new emulator with Virtual Device ‘firstPhone'[2013-09-03 21:55:34 – Emulator] libGL error: failed to load driver: r600[2013-09-03 21:55:34 – Emulator] libGL error: Try again with LIBGL_DEBUG=verbose for more details.

Googlettelun jälkeen error viittasi näytönohjaimen ajuriongelmaa.

Lähteet

Tero Karvinen – Mobiilituotekehitys

Tero Karvinen – Hello PhoneGap

– Antti-Ville Jokela

Tätä dokumenttia saa kopioida ja muokata GNU General Public License (versio 2 tai uudempi) mukaisesti. http://www.gnu.org/licenses/gpl.html

Bookmark the permalink.

Comments are closed.